Hyvä, paha Metsälain 10 §

  • Raja
    Raja
  • Ruoho- ja heinäkorpi
    Ruoho- ja heinäkorpi
  • Kalliometsä
    Kalliometsä

Metsätien reunassa roikkuu kuusen oksalla metsänhoitoyhdistyksen oranssi nauha. Metsänostajana vilkaisen vielä kerran metsänmyynti-ilmoituksen liitekarttaa, tästä sen pitäisi alkaa. Poistuminen tieltä metsään sujuu vaivatta, koska harvinaista kyllä, tien ja metsän väliin ei ole kaivettu tässä kohden ojaa. Luonnontilainen ja sen kaltainenkaan metsä ei ole läpitunkematon ryteikkö, vaan avara ja valoisa elinympäristö, missä erirakenteiset puusukupolvet tervehtivät kulkijaa. Haravoin katseellani metsänpohjaa ja mittailen puubiomassaa ympärilläni. Kilpikaarnaisia mäntyjä, suuria kuusia, järeitä haapoja ja vuoroin samoja lajeja, mutta pienempinä ja nuorempina. Osasta on jo aika jättänyt ja ne makaavat hiljaa maassa vielä ehkä sata vuotta tarjoten kasvualustan sienille ja sammalille sekä ravinnon niin hyönteisille kuin niitä napsiville linnuillekin. Metsän pohjalta löytyy tuttuja lajeja, sulkasammalta, vanamoa, pallopää- ja särmärahkasammalta. Tyypillisiä vanhan tuoreen kangasmetsän lajeja, jotka katoavat, jos niitä vaalivalla puustolla ruokitaan biotaloushuumaa.

Kartalle on pienen matkan päähän merkitty siniharmaa kuvio. Tuulenkaatoja kiertäen astun sen reunalle ja saappaani painuu pehmeään rahkasammalpeitteeseen. Tervalepän lehdet ovat vielä vihreät, kun hieskoivun, korpipaatsaman ja tuomen lehdet ovat jo kellastuneet. Korpirahkasammalen välistä työntyy kurjenjalkaa, korpikastikkaa sekä ruskeaksi lakastuneita terttualpin töröjä. Kierrän useamman aarin kokoisen soistuman ympäri todetakseni, ettei sitä ole ojitettu. Todellakin, luonnontilainen ruoho- ja heinäkorpi! Mutta hetkinen, eihän tällaista pitänyt täällä olla, vai pitikö sittenkin? Tarkistan myyntiesitteestä kohdan metsäpalstaan kohdistuvista rasitteista. Siinä ei ole mitään mainintaa Metsälain 10 §:n mukaisesta erityisen arvokkaasta elinympäristöstä. Eikö metsäammattilainen osannut tätä tunnistaa vai eikö hän joko välinpitämättömyyttään tai muusta intressistä johtuen halunnut niin tehdä? Tässä nyt sellainen kuitenkin on. Selitykseksi saamme: ”Myyntikohteella ei käydä joka aarilla, kun kohteeseen käydään välittäjänä tutustumassa, eikä välittäjän velvollisuuksiin kuulu suorittaa tyhjentävää luontokartoitusta kohteella.” Liikaa lienee myös olettaa, että edes karttaan merkityt tai ilmakuvasta helposti näkyvät hot-spotit käytäisiin katsomassa. Asenne ja kiinnostus on osa ammattitaitoa. Se kuitenkin myönnetään, että Suomen metsiä ei ole inventoitu läpikotaisin 10 § kohteiden osaltakaan eli rekisterissä on puutteita. Olisiko kenties tässä parantamisen varaa?

Lähistöltä kuuluu kanahaukan käkätys. Yritän etsiä katseellani lintua, sitä kuitenkaan löytämättä. Sen sijaan huomaan läheisen kuusen latvuksessa tutun näköisen risukasan. Kanahaukan pesä, jonka olemassaolon paikalliset petolintuharrastajat ovat tienneet jo pitkältä ajalta, vaikka sitä ei näy edes peruskartalla. Havainto on kuitenkin toissijainen ja Metsäkeskuksesta onkin muistutettu, että: ”Kanahaukka ei kuulu Luonnonsuojelulain tarkoittamiin suuriin petolintuihin (kotkat ja sääksi), joiden pesäpuu on rauhoitettu. Pesän huomioiminen hakkuissa on maanomistajalle vapaaehtoista.”

Vähän kauempana on pieni avokallio, jota peittävät lähinnä poronjäkälät. Siellä täällä kallionraosta nousee muutama kanerva. Kalliolle on myös onnistunut kauan sitten juurtumaan muutamia yksittäisiä mäntyjä, jotka eivät ole kuitenkaan välipuuta suuremmiksi kasvaneet. Osa on jäänyt jopa taimenkorkuiseksi. Runkoa ylös kiipeävästä kilpikaarnasta voi kuitenkin päätellä, että puut ovat koko metsän vanhimpia. Metsälain 10 §:ssä ei ole määritelty alarajaa lakikohteen koolle, mutta siinä on kerrottu ne kasvuolosuhteet, millä lakikohde määritellään. ”Karukkokankaita puuntuotannollisesti vähätuottoisemmat hietikot, kalliot, kivikot ja louhikot, joiden ominaispiirre on harvahko puusto.”

Lähden kulkemaan takaisin tulosuuntaan palstan toista reunaa pitkin. Vanha metsä sulkee minut taas sisäänsä, kun kangas muuttuu vaiheittain mustikkakangaskorveksi. Siellä täällä mustikanvarpujen ja korpirahkasammalen mosaiikissa valon säteen nappaa paikoin runsaskin kiiltävälehtinen nuokkutalvikki. Metsien yleisestä tilasta kertoo se, että jopa tämä Etelä-Suomessa yleisin korpityyppimme on luokiteltu vaarantuneeksi (VU). Korven notkelmassa kasvaa pieniä pajuja. Ympäriltä valuvat vedet ovat myös tuoneet notkelmaan lisäravinteita sen verran, että ruohokorven tunnusomainen keskiravinteisuutta vaativa lajisto on löytänyt siitä itselleen kasvupaikan. Jo toinen ruohokorpikuvio samalla palstalla, joka on merkitty peruskartalle, mutta ei ole osattu laittaa myyntikohteen tietoihin.

Istahdan liekopuulle miettimään metsän tulevaisuutta ja kaivan kahvitermoksen laukustani. Ensimmäistä kertaa en vastaavaan törmää. Tuoreeltaan muistuu mieleen eräät käynnit vastaavilla myyntikohteilla. Peruskartalle merkittyjä lähteikköjä, joita ei kuitenkaan ole myynti-ilmoituksissa huomioitu. Tunnistamattomiksi jääneitä reheviä soita ja pienvesiä, direktiivin luontotyyppejä ja erityisesti suojeltavia lajeja. Oma lukunsa on täysin väärin tehty metsäntyypittely tai jopa harhaanjohtavat kuvaukset. ”Veden vaivaama kuusikko” luki eräänkin kerran ruohokorven kuviolla, ikään kuin vinkkinä akuutin ojituksen tarpeesta. Listaa voisi jatkaa vastaavilla esimerkeillä vaikka kuinka pitkälle.

Metsiä säätelee laki, jota metsät eivät osaa lukea. Metsälain 10 § on säätänyt ihminen, jotta metsäluonnon monimuotoisuus käytössä säilyisi. Metsälain 10 § kohteisiin suhtaudutaan välinpitämättömästi varsinkin, jos ne ovat pieniä. Tähän sortuvat paitsi jotkut metsänomistajat, niin myös osa alan ammattilaisista ja virkavastuullisista. Metsälain 10 §:ssä mainitut kohteet ovat suojeltuja siksi, että ne ovat luontotyyppeinä joko uhanalaisia, vaarassa uhanalaistua tai elinympäristöinä muulla tavoin merkityksellisiä. Nämä luontotyypit kantavat päävastuun merkittävän suurelta osalta uhanalaisten ja vaateliaiden, tiettyyn ympäristöön sopeutuneiden lajien elinympäristöinä. Meillä ihmisillä on puolestaan vastuu lain tarkoituksen toteutumisesta. Ihmisen luoma ”kulttuuriympäristö” hakee jatkuvasti uusia rajoja luonnon edessä omilla ehdoillaan. Olemme lain kanssa lähtökohdassa, missä rehevät lehdot on raivattu pelloiksi, lähteet ojitettu tai niistä on tehty kaivo. Metsätalous on muuttanut rehevät suot puupelloiksi ja alkuperäistä biotooppia köyhemmiksi turvekankaiksi. Metsälaki edellyttää uuden puun istuttamista kaadetun puun tilalle, ja kun kituliaalta kasvupaikalta kaadetaan vuosisatoja paikallaan juronnut puu, on uudenkin puun juurtuminen ja sittemmin kasvattaminen haasteellista. Juromalla kasvamaan lähtenyt puu on luonnonvalintaa, eikä kaikista taimista siihen olisi ollut. Pottiputken painaminen kiviporalla kallioon tehtyyn reikään ei tunnu edes ajatuksen tasolla viisaalta.

Suomen kaikista uhanalaisista lajeista yli kolmannes elää metsissä. Kaikista uhanalaisista metsälajeista valtaosan elinympäristöä ovat vanhat kangasmetsät ja lehdot. Metsäluonnon muutokset ovat vaikuttaneet ja vaikuttavat edelleen puunkäytön myötä taannuttavasti kaikkiin lajiryhmiin. Korpia ja rämeitä ei lueta metsiin, koske ne ovat turvetta tuottavia soita. Neljännes uhanalaisista suolajeista ovat näiden puustoisten suoelinympäristöjen lajeja. Jos otamme mukaan Etelä-Suomessa äärimmäisen uhanalaiset suoympäristöt, kuten neva- ja lettokorvet sekä neva- ja lettorämeet, kasvaa lajimäärä 50 %:n osuudella kaikista uhanalaisista suolajeista. Kyse on jo lähtökohtaisestikin vaateliaisuutensa vuoksi harvinaisista lajeista. Kaikkiin näihin on metsienkäyttö vaikuttanut. Mitä harvinaisemmiksi metsäluonnon arvokkaat elinympäristöt tulevat, sitä myötä myös pienialaisten Metsälain 10 § kohteiden merkitys niille asiallisesti tehtyine rajauksineen kasvaa.

Olen kuullut Metsäkeskuksen luonnonhoidon asiantuntijalta lohdullisen väittämän; ”Jos korpi on vähäpuustoinen painanne, eivät kohteen säästämisestä aiheutuvat taloudelliset menetykset ole merkittäviä.” Ehkä eivät, mutta entä kun korven ympärille pitäisi tehdä asianmukainen suojarajaus? Ensinnäkin, tehdäänkö se? Ajan usein erään kohtalaisen kokoisen hakkuun ohi, missä mielenkiinnon kiinnitti aikoinaan pienellä alalla kukkiva kurjenmiekka. Rehevän ruohokorven, jossa kurjenmiekka kukoisti, ympärille tehtiin hakkuussa rajaus. Rajaus tarkoitti sitä, että noin viisi tervaleppää ja kymmenkunta muuta puuta jätettiin avohakkuulle kurjenmiekan seuraksi. Viime vuosina en ole enää kurjenmiekkaa paikalla nähnyt ja syykin on selvä. Metsäkone, joka kohteen reunat parturoi, jätti pehmeään maahan niin syvät ajourat, että ne vastasivat ojitusta. Toisekseen olematon rajaus sai aikaan sen, että 10 § lakikohteen pienilmasto muuttui olennaisesti. Kohde kuivui, kasvillisuus muuttui ja alkuperäiset lajit taantuivat olemattomiin.

Metsälain 10 § kohteen rajaus on suositeltavaa toteuttaa siten, että suojattavan kohteen pienilmastolliset olosuhteet eivät muutu kosteuden, varjostuksen tai muunkaan kohteen luonteeseen vaikuttavan tekijän osalta millään tavoin. Rajaus ei tarkoita yksinomaa sitä, että vain 10 § kohteen ydin jätetään koskematta, vaan rajauksen tarkoitus on puskurivyöhykkeenä suojata lakikohdetta. Nyrkkisääntönä rajauksessa pidetäänkin vähintään noin täysikasvuisen tukkipuun puun mittaa lakikohteen reunasta, mutta mielellään enemmänkin. Metsälain 10 § elinympäristön vaikutusalue onkin jo suurempi kokonaisuus eli se on kaikki se kasvillisuuskuvio, mihin suojeltavan kohteen pienilmasto vaikuttaa. Etenkin soiden ja soistuneiden metsien rajauksessa olisi erityisen tärkeää ottaa huomioon hydrologinen kokonaisuus. Metsäkosteikon vaikutusalue voi olla vaikka kymmeniä metrejä siinä tapauksessa, että useamman metrin korkeudessa kasvava haapariippusammal (Neckera pennata) tai joku muu vaatelias epifyytti on riippuvainen puronvarren tai korpipainanteen synnyttämästä tasaisen kosteasta pienilmastosta. Haapaa riippusammalelle riittäisi, mutta laji itsessään on uhanalaisluokiteltu vaarantuneeksi (VU). Uhanalaistumisen syytä ei tarvitse tässä kohden edes arvailla.

Jos siis noudattaisimme käytäntöä, että hetki sitten ohittamani mustikkakangaskorven keskellä olleen keskiravinteisen korpipainanteen rajaus tehtäisiin painanteen reunaan, tarkoittaisi se jäähyväisiä kyseiselle Metsälain 10 §:ssä mainitulle erityisen arvokkaalle elinympäristölle. Painanteessa kasvavilla muutamilla pajuilla ei todellakaan ole metsätaloudellista merkitystä, jotta ne kannattaisi korjata talteen. Sen sijaan korven ympäri sulkevalla puustolla on ja koska kaupassa on kovalla rahalla puut ostettu, pitää katetta saada joka propsille. Näin ajatellaan. Metsälain äärimmilleen viety tulkinta yhdistettynä olemattomaan rajauskäytäntöön mahdollistaa sen, että Metsälain 10 § kohde voidaan tuhota siihen koskematta. Riittää, että puutteellisella rajauksella muutetaan kohteen ekologia. Vahingosta selviää käsiä levittelemällä. Silloin kun vielä metsäpalot olivat metsäekosysteemin luontainen häiriötekijä, korvet ja muut metsäkosteikot olivat kulonkiertoja. Osa puustosta saattoi palossa saada siipeensä, mutta hakkuita vastaavasti ne eivät metsäekologiaan vaikuttaneet. Palon pyyhkäistyä yli tai sivuuttaessaan puustoisen suon soistuma jatkoi soistumistaan. Perusteeksi ei siis riitä väittämä, että luonnonmetsässäkin voisi puutteellista rajausta vastaava vahinko säännönmukaisesti tapahtua. Paitsi, että palo ei tuhoa lajistoa. Se paitsi luo elinympäristön niille erikoistuneille kulolajeille, jättää se samalla ravinteet maahan, toisin kuin korjuu.

Onko siis kuitenkin käytännöllisempää ottaa se riski, että Metsälain 10 § kohde jätetään huomaamatta ja toivotaan, ettei sitä kukaan muukaan noteeraa? Ilmeisesti, koska näyttää siltä, että Metsälain 10 § kohteiden olemassaoloa kierretään tavalla tai toisella, siksi että ne eivät ole taloudellisesti kannattavia ja niiden olemassaolo koetaan enemmän vaivaksi ja haitaksi kuin miksikään muuksi. Metsäluonnon lajistollinen ja ekologinen rikkaus koetaan hyväksi vain, jos omistaja niin ehdottomasti haluaa ja siitä on mahdollista saada rahallinen korvaus.

Pakkaan termoksen takaisin laukkuuni, nousen liekopuulta ja lähden askeltamaan takaisin tulosuuntaan. Ohitan matkallani vielä haavan, jonka runkoa koristaa alueellisesti uhanalaiseksi luokiteltu ja koko maassa vaarantunut raidankeuhkojäkälä (Lobaria pulmonaria). Tällainen metsä, mutta kuinka kauan? Päätän reklamoida tekemistäni havainnoista dokumentein sekä välittäjää että Metsäkeskuksen viranomaista. Muutosta ei kuitenkaan tapahdu. Myyntikohteen ostajille annettavat tiedot eivät päivity sen paremmin, kuin että Metsälain 10 § kohteiden rekisteri täydentyisi uudella tilatunnuksella. Ostaja on vaarassa tulla sijoituksessaan kalliisti petetyksi.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Juha Hämäläinen

Erittäin hieno kirjoitus.

Suurkiitos sinulle Esa!

Käyttäjän esahankonen kuva
Esa Hankonen

Eipä kestä kiitellä. Vilpittömien metsänostajien asialla tässä ollaan.

Käyttäjän jussiairaksinen kuva
Jussi Airaksinen

Kiinteistötietojärjestelmässä näkyy rasitteet ja rasitukset, mutta metsälain 10 §:n mukaiset kohteet ei ole kumpiakaan. Kiinteistötietojärjestelmän tarkoitus on olla mahdollisimman luotettava selvitys omistussuhteista, eikä sinne siksi kirjata muitakaan luonnonsuojelun tietojärjestelmän tietoja tai inventointeja. Se nykyiselläänkin saatavilla oleva inventointitieto on niin virheellistä ja puuttellista, että kohteet pitää käytännössä tarkistaa maastossa. Ja tieto on myös vanhaakin, koska metsä muuttuu vuosien saatossa.

Ei tämä nykyinen metsätyöntekijöiden ammattitaitoon, paperilla tehtävään ennakkovalvontaan ja olemattomaan jälkivalvontaan nojaava järjestelmä mikään aukoton todellakaan ole. Luotettavat inventoinnit ovat puolestaan todella kallis vaihtoehto. Jos tähän löytyy jotain kustannustehokasta ja toteuttamiskelpoista ratkaisua, niin hyvähän se olisi. Tuskin metsurit tai leimikon suunnittelijatkaan yllättäen laukeavaa rikosvastuuta mitenkään toivottavana pitävät.

Käyttäjän esahankonen kuva
Esa Hankonen

10 § -kohteen yhteydessä voidaan käyttää rasite-termiä kahdestakin syystä. Ensinnäkin 10 § -kohde yleensä on rajauksen osalta esteenä metsän taloudelliselle käytölle ja toisekseen metsänomistaja on velvollinen huolehtimaan kohteen säilyvyydestä ja turmeltumattomuudesta. Metsävaratietojen inventointi todellakin laahaa perässä ja siitä voi havaita ihan tarkoituksellisuutta. Kyseessä on tietoja, joita ei yleensä haluta tulevan esille edellä mainituista syistä. Monta kertaa ne kuitenkin ovat tiedossa tai tulevat esille ennemmin tai myöhemmin.

Lakikohteet, toisin kuin joiden uhanalaislajien esiintymät, säilyvät piirteiltään tunnistettavina kuitenkin maastossa melko hyvin, kun ne ovat sinne joskus syntyneet. Eri asia on, onko ne sitten onnistuttu hävittämään syystä tai toisesta ja miten tehokkaasti. Jyrkänteet, vareikot, soistumat ja pienvedet ovat myös olleet merkittyinä peruskarttoihin jo pidemmän aikaa. Nykyaikainen geoinformatiikka tuo näihin myös koko ajan täydennystä ja aineisto on pitkälti avointa. Eri asia on jonkun tietyn lajin esiintyminen. Esim. uhanalaisten kasvien, sammalien ja jäkälien kasvupaikoista meillä voi olla tietoja paikoin pitkältä ajalta, mutta näihin voivat vaikuttaa jo suhteessä vähäisetkin ympäristöolosuhteiden muutokset.

10 § -kohteiden inventointi ja tuominen metsätietoihin ei olekaan muuta kuin tahdon kysymys. Toki se vaatii myös sitä osaamista. Aika tyypillinen metsänostaja ja -omistaja on henkilö, joka luottaa siihen, että saa vastuullista osaamista ja ammattimaista palvelua omalta metsänhoitoyhdistykseltään tai metsäviranomaiselta. Näistä hän maksaa. Henkilöllä ei välttämättä ole biologin koulutusta tai vahvaa luontoharrastustaustaa, hyvä jos ollenkaan. Voi olla, että hän ei ole edes millään tavalla tietoinen näistä asioista ennen kuin tulee tilanne, jossa hakkuu keskeytyy liito-oravien pomppiessa metsäkoneen päällä tai ympäristöviranomainen ja poliisin ilmestyessä metsätyömaalle. Henkilö on sijoittanut huiman summan rahaa kohteeseen, mistä on ollut odotettavissa usena prosentin korkotuotto. Nyt siksi, että ostajalle ei olekaan kerrottu sijoituskohteen laadusta kaikkea olennaista, uhkaakin tehdä sijoituksesta todella tappiollista. Onko vika ostajan vaiko sen, joka on ollut riskistä tietoinen, mutta halunnut pimittää tiedot? Vastuuhenkilön nimeäminenkään ei ole aina ihan yksinkertaista. Tilanne onkin täysin verrannollinen hometalokauppoihin. Vähintäänkin 10 § -kohteen ilmoittaminen on hyvän hallintotavan mukaista tiedon julkituontia. Ehkä siksi se inventointi ja nöyränä selvitystiedon vastaanottaminen ja kirjaaminen olisi kuitenkin se fiksuin tie.

Toimituksen poiminnat