Suden apokalypsi

”Ei mene kahta vuotta, kun susi tappaa ihmisen Suomessa” on
lause, jota olemme kuulleet jo kohta neljä vuosikymmentä eli siitä asti, kun
susi Suomessa rauhoitettiin. Lauseeseen ja sen ympärille on rakentunut
eskatologia, joka on yhtäläinen minkä hyvänsä uskonliikkeen lopun ajan
ennustuksien kanssa. Eikä pelkästään eskatologia, vaan myös se hurmos, jolla
sanomaa saatetaan. Vielä, kun eskatologiaan sotketaan aimo annos politiikkaa,
seilaakin pelastuksen laiva jo todella oudoilla jos vaarallisillakin vesillä. Tämän
sain omin silmin nähdä reilu viikko sitten Köyliössä järjestetyssä suuressa
susi-illassakin. Sitä ”ensimmäistä” uhria kiihkeästi ja malttamattomina
odotellessa mantrataan Valerius Geistin teoriaa, milloin susi on ihmiselle
vaarallinen aivan samalla tavalla, kuin Ilmestyskirjan heinäsirkkoja odotetaan
nousevan kaivoista.

Pelolle ihmisuhrista on taustansa. Varmasti jokainen
historiaan vähänkään tutustuneelle on tiedossa ensin vaikka Kivennavan-Terijoen,
ja viimeisimpänä Mynämäen-Nousteen ne surulliset tapahtumat, jotka päättyivät jälkimmäiseen
Nousiaisten Valpperin kylän tienoilla 2.1.1882 tehtyyn kaatoon. Tämän jälkeen
susi oli Suomessa runsaslukuinen vielä kahden vuosikymmenen ajan, ennen kuin se
onnistuttiin metsästämään sukupuuttoon 1900-luvulle tultaessa. Tuolloisen
susikannan on arvioitu olevan jopa lähes kymmenkertainen tämän hetkiseen RKTL:n
tekemään arvioon nähden. 1800-luvun susisurmia tarkastellessa on syytä muistaa
minkälaisessa maailmassa silloin elettiin. Vuosisadan alussa elettiin ennen
näkemättömän voimakasta väestönkasvun aikaa. Pelkästään 1820-luvulla väestön on
tilastoitu lisääntyneen 36%:lla, vaikkakin myös tautikuolleisuus oli korkea. Voimakasta
väestönkasvua seurasi suuri nälänhätä ja ensin hirvi ja tämän jälkeen myös
metsäpeura metsästettiin sukupuuttoon maamme metsistä nälkää tyydyttämään. Uusien
nälänhätien estämiseksi aloitettiin ekstensiivinen karjatalous ja suuret määrät
metsiä ja soita raivattiin niityiksi. Lehmät eivät tietenkään päässeet niityille,
ne olivat talvirehun tuotantoa varten. Karja laidunsi metsissä. Suden kanssa,
jonka naapurina ihmiset olivat tottuneet elämään rinnan vuosituhansia, oltiin
tultu tilanteeseen, joka synnytti uudenlaiset haasteet. Ihminen oli vallannut
elintilan sudelta samalla, kun se oli vienyt siltä luontaisen ravinnon ja
tarjonnut samalla tilalle helppoa saalista metsissä laiduntavien kotieläinten
muodossa.

Jotta eskatologia olisi uskottava, sitä pitää täydentää,
päivittää ja korjata ajan myötä kulloisiakin tarpeita vastaavaksi. Sekä
Taajamasusi ry että useamman uskonalueen eskatologi Marko Lind yhden miehen
yhdistyksineen ovat molemmat valistaneet kansaa siitä, että maassamme
susisurmat eivät olisikaan päättyneet vuonna 1882, vaan 50 vuotta myöhemmin
vuonna 1932 olisi susi tappanut ja syönyt tyttölapsen Puumalassa. Väite
perustuu Helsingin Sanomien 1.3.1932 sivulla 6 olleeseen maaseutukirjeenvaihtajan
uutiseen ”Susi söi tyttösen”. Uutinen on mielenkiintoinen, eikä yksinomaan
siksi, että eikö Valpperissa kaadettu susi ollutkaan viimeinen historiamme tuntema
ihmissyöjäpeto? Ensinnäkin suden tiedetään olleen hävitetty sukupuuttoon
eteläisessä osassa maatamme kolme vuosikymmentä aiemmin. Toisekseen uutinen on
kooltaan pieni, vaikka tuon ajan mittapuussa kyseessä olisi sensaatio. Olihan
vielä tuolloin elossa aikalaisia, jotka varmasti muistivat Mynämäen ja
Nousiaisten surmanvuodet.

Vielä, kun Taajamasusi ry:n puheenjohtaja Tiltu Nurminen oli
valinnut Köyliön susi-iltaan omavalintaiseksi toiseksi kuvaksi diaesitykseen
Helsingin Sanomien kyseisen uutisen, heräsi suunnaton uteliaisuus tarkistaa
uutisen totuusarvo. Miksi tästä tapauksesta ei ole mainintaa sen enempää
hyvinkin ansiokkaassa susisurmia käsittelevässä Antti Lappalaisen
kirjoittamassa kirjassa Suden jäljet,
kuin Pentti Mäensyrjän Hukka huutaa
–kirjassakaan? Lähetin uutisen Puumalan seurakuntaan tiedustellakseni löytyykö
ehkä kirkonkirjoista todistusvoimaa uutiselle. Sain vastauksen, tällaista ei ole tapahtunut Puumalassa.
Valheelliselta tiedonvälitykseltä välttyäkseen yhdistysten olisi ehkä
kannattanut tarkistaa ensiksi uutisen totuusarvo, mutta toisaalta faktojen
tarkastamatta jättäminen kuvaa osuvasti yhdistysten suhdetta tietoon. 

Eskatologiaan uskovat ovat useasti vähemmistömarttyyrien
osassa, ainakin omasta mielestään. Vähemmistönä heitä vainotaan ja kiusataan
yhteiskuntarakenteen ylemmiltä asteilta ja tämä oikeauskoinen vähemmistö
tietenkin voittaa kunnian kruunun kärsimystensä jälkeen. Näin myös
susieskatologiassa. Nykytietämyksen valossa tiedetään mm.
radiopantatutkimuksella todennetusti, että suden levinneisyyteen ja ekologiaan
kuuluu keskeisesti dispersaaliksi kutsuttu ilmiö. Tämä tarkoittaa
yksinkertaisuudessaan muuttoliikettä, jossa laumaan syntyvät
pennut lähtevät vaeltamaan ja etsimään uusia elinalueita jopa useiden satojen
kilometrien taipaleiden takaa.

Susieskatologiaan uskovat ovat vakaasti sitä mieltä, että
dispersaalia ei ole olemassakaan, vaan susia siirretään ihmisten toimesta
paikasta toiseen. He näkevät Ähtärin, Ranuan tai jopa Korkeasaaren eläintarhojen
autojen ajelevan syrjäisiä metsäautoteitä ja laskevan eläintarhojen ylijäämäsusia
vapaiksi autojen perässä olevista häkeistä. Myös helikoptereista ja mustista
rekka-autoista on nähty susia istutettavan valmiiksi radioseurantapannat
kauloissa. Tapausten silminnäkijät löytyvät siskon veljen kumminkaimoista ja
hautuumailta. Taustalla piilee vankka pelko salaliitosta ja siitä miten kerrostalojen
aina joko kolmansissa tai seitsemänsissä kerroksissa asuvat kaupunkilaiset
haluavat tyhjentää maaseudun samalla tehden siitä tuottamattoman. Varmuudella
tiedän ainakin Ähtärin eläinpuistosta olleen yhteydessä Taajamasuteen oikean
tiedon merkeissä, mutta ilmeisen laihoin tuloksi. Usko on vankkumatonta myös
tässä asiassa, eikä faktoille ole siten sijaa. Vähänkään uskossaan horjuvat
voivat kuitenkin käydä päivittämässä tietonsa Ähtärin eläinpuiston websivuilla
olevasta eläinten pitonormeista kertovasta linkistä.

Biologisen tutkimuksen ja tietämyksen lisäksi myös moderni
geenitutkimus kuuluu vastustettaviin tieteenaloihin. Siinä missä
DNA-analyysillä on rikostutkinnassa pystytty jo vuosien ajan yksilöimään
pelkästä maasta löytyneestä tupakantumpista ihminen kuudesta miljardista
lajikumppanista, uskovat susieskatologian kannattajat, että sutta ei voi
erottaa koirasta muuten kuin morfologisin tutkimusmenetelmin.
Kallonmittaustieteitä ei ole sovellettu ihmisiin vastaavissa määrin enää DNA:n
keksimisen jälkeen juuri muussa, kuin ehkä paleontologisessa tutkimuksessa.

Tieteen kieltämisestä rakentuu myös pienoinen ristiriita.
Susieskatologian allekirjoittaneet hyväksyvät sen tosiasian, että eläintarhojen
sudet ovat oikeita susia. Taajamasusikin omilla kotisivuillaan esittelee
Ähtärissä kuvattuja susia oikeina susina. Vääristymä tapahtuu kuitenkin siinä kohtaa
heidän uskomuksessaan, että paitsi he ovat vakuuttuneita tarhasusien
siirtoistutuksista ja vapautuksista luontoon, niin myös vapautuessaan nämä
sukupolvien ajan eläintarhoissa eläneet susikannat muuttuvat hybrideiksi eli
koiran ja suden sekoituksiksi.

Erityisesti Taajamasusi ry korostaa lasten turvallisuutta ja
perustelee juurikin sillä toimintaansa. He ovat valinneet työkaluksi
valistukselleen eskatologiassa keskeisimmän vaikuttimen eli pelon. Pelko on
ihmiselle synnynnäistä ja lajityypillisenä ominaisuutena se kulkee meissä
DNA:han kirjoitettuna sukupolvesta toiseen. Ilman pelkoa ihmistä tuskin enää
olisikaan, koska pelko tekee ihmisen varovaiseksi kohdatessamme potentiaalisen
uhkatilanteen. 

Pääministeri Katainen lausui juuri haastattelussa, että
ihmisellä on oikeus pelätä sutta. Herää kysymys, onko ihmisellä myös vastuu ja
velvollisuus pelätä? Oma mielipiteeni pelkoa tippaakaan väheksymättä on, että
ei ole. Kyseenalaista on myös mikä oikeus
pelko on, kuka haluaa pelätä? Varsinkin
tilanteessa, jossa pelkoa pyritään pitämään yllä ja sitä lietsotaan
tarkoituksellisesti, tämä kysymys on aiheellinen. Pelon lietsonnalla tarkoitan
tässä yhteydessä lausetta, joka löytyy blogikirjoitukseni alusta. Pidän sanalla
sanoen vastuuttomana luoda jatkuvia uhkakuvia, altistaa ihmiset hallitsemattomille
pelkotiloille ja lietsoa vihaa pelon vastapainoksi. Se on kaikessa
yksinkertaisuudessaan juurikin sitä henkistä väkivaltaa, joka on tuttua ja
tavanomaista joissain uskonnollisissa yhteisöissä. ”Oikeutetun pelon” sijasta
pitäisi keskustella oikeudesta pelkoa lieventävään ja ehkäisevään oikeaan tietoon
ja oikeudesta välttyä pelottelulta.

Toki on olemassa mahdollisuus, että jokin villieläin, esim.
susi, karhu tai hirvi, tappaa ihmisen, lapsen tai aikuisen. Lapsi voi kuolla
myös esim. kaverin luistimen viiltäessä kaulavaltimon poikki liikuntatunnilla.
Näin kävi vastikään Raumalla. Entä sitten? Ovatko lapset nyt velvollisia
pelkäämään liikuntatunteja? Pidetäänkö Raumalla satoja ihmisiä vetäviä
liikuntatuntipaneeleja, joihin tuodaan lapsia propagandapaitoihin puettuina? Ei.
Hirvi fyysisesti hyökkäämällä tappoi marjastajan Ruotsissa muutama vuosi
sitten, liikenteessä hirvi tappaa Suomessakin lähes joka vuosi. Karhu tappoi
ihmisen Suomessa viimeksi 1990-luvulla ja on tämän jälkeen haavoittanut ihmistä
Suomessa kahdesti. Suhtaudutaanko näihin eläimiin hysteerisesti? Ei.
Vaaditaanko niiden kannan ajoa alle 120 yksilön? Ei. Järjestetäänkö suuria
hirvi-iltoja? Ei. Muodostuuko näiden eläinten ympärille uskonlahkoa
muistuttavia kansanliikkeitä, jotka käyttävät lapsia propaganda-aseinaan? Ei.
Miksi ei? Voisiko tämä liittyä jotenkin esim. metsästyskoiriin, joita hirvet
eivät tiettävästi syö?

Voidaan pohtia vertailun vuoksi mikä ihan oikeasti on
ihmiselle ja varsinkin lapselle vaaraksi. Helsingin Sanomat uutisoi 7.1.
”Poikkeuksellisen monta lasta surmattu viime vuosina”. Uutisen mukaan
vuosittain Suomessa kuolee henkirikoksen uhrina 120 ihmistä ja vuosien 2003 –
2012 välisenä aikana 48 alle 15-vuotiasta lasta 35:ssä eri teossa. Tiedän, että
tämä ei kelpaa argumentiksi, jos halutaan todistella suden vaarattomuutta. Jos
joka perheessä asuisi ihmisten kanssa villi susi, on tietysti mahdollista, että
ne tappaisivat enemmän lapsia kuin vanhemmat.

Tässä kohtaa on kuitenkin pakko pysähtyä miettimään pitääkö
lapset opettaa systemaattisesti pelkäämään omia vanhempiaan ja vaatia
turvallisuussyistä vanhempien poistamista potentiaalisina riskeinä? Näinhän
suden osalta jo Taajamasusi ry:n tyyppisissä ääriryhmissä toimitaan. Toisessa
diakuvassaan Tiltu Nurminen esitteli Taajamasuden ehdotusta 150 metrin ampumalaiksi.
Ehdotuksen ajatus on, että jokainen susi, joka tulee 150 metriä lähemmäksi
taloa, voi kuka hyvänsä ampua ilman erillistä lupaa. Itse pienten lasten
vanhempana ja ampuma-aseen omistajana kavahdan ajatusta siitä, että tällaista
käytäntöä edes ehdotetaan. Kuka sen jälkeen takaa enää kenenkään
turvallisuudesta, puhumattakaan pienten lasten turvallisesta koulumatkasta, jos
ihmiset hysteerisinä ja peloissaan alkavat ampumaan luvalla asutuksen keskellä
kaikkea mikä vähänkään voi muistuttaa heidän mielestään sutta? Nyt jo tiedetään
tapauksia, joissa susihysteeriset ihmiset ovat ampuneet ties mitä eläimiä
peloissaan ja vihoissaan. Tällä hetkellä Metsästyslaki nimenomaisesti kieltää
ampumisen 150 metriä
lähempänä asuinrakennuksista. Kiväärin luoti voi olla tappava vielä kilometrien
päässä ampumapaikalta kimmokkeista puhumattakaan, eikä haulikkokaan vaaraton
ase ole. Tiltu Nurmisen ystävineen olisi syytä uskonsokeudestaan huolimatta
ymmärtää asian vakavuus ja olla valmiina kantamaan se valtava vastuu, jonka
ehdotuksensa tuo mukanaan. 

Onko Taajamasusi ry eskatologiassaan liikkeellä yksin vai
onko taustalla sittenkin jotain muuta kuin vanhempien aito huoli? Tuntuu
merkilliseltä, mutta samalla mielenkiintoiselta miksi Taajamasuden
tiedotteissa, kirjoituksissa ja taustavoimina esiintyvät samat henkilöt, jotka
olivat hakemassa viime vuoden tammikuussa toteutettua jahtia, jossa yhden
luvallisen suden lisäksi loppui myös Yläneen lauman alfanaaraan matka? Sattumaa
tai ei, että taposta vastasi henkilö, joka omalla nimellään on ollut yhdessä
jahtipäällikön kanssa hakemassa aiempiakin pyyntilupia ja perännyt lehdissä
pihahavaintoja perusteeksi lupahakemukseen.

Vielä erikoisemmaksi kokonaisuus muodostuu, kun Suomen metsästäjäliiton
toiminnanjohtaja levittää omalla allekirjoituksellaan jäsenilleen Taajamasuden
tiedotteita, joissa puolustellaan rikollisuutta ja annetaan oikeutus törkeään
metsästysrikokseen. Erikoinen kannanotto todellakin järjestöltä, jonka
perustamistarkoitus edustajiensa mukaan oli mm. laittoman metsästyksen
kitkeminen. Mikäli Taajamasusi onkin pelkkä bulvaani, joka se näyttäisi olevan,
ajamassa moraaliltaan kieroutuneiden metsästäjien etuja, on lapsistaan susien
takia huolissaan olevia vanhempia todella onnistuttu huiputtamaan ja varsin raskaasti.

esahankonen
Eurajoki

Tapion vainioiden tallaaja ja korven kulkija.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu